Punkit voivat aiheuttaa eläinlääkärikäynnin vaativaa hoitoa

Antti Mikkonen
Antti Mikkonen
7.4.2026
Punkit voivat aiheuttaa eläinlääkärikäynnin vaativaa hoitoaPunkit voivat aiheuttaa eläinlääkärikäynnin vaativaa hoitoa

Linnut laulavat ja aurinko lämmittää, mutta kevään myötä heräävät myös ne ei-toivotut vieraat: puutiaiset ja kirput. Lemmikinomistajalle tämä tarkoittaa, että on aika kaivaa esiin ennaltaehkäisevät keinot. Kyse ei ole vain mukavuudesta, vaan vakavien sairauksien torjumisesta.

Miksi ennaltaehkäisevä lääkitys on tärkeää?

Papuvetin eläinlääkäri Antti Mikkosen mukaan moni ajattelee, että pelkkä punkkien poimiminen lenkin jälkeen riittää, mutta "etsi ja poista" -taktiikka on harvoin täysin aukoton. ”Ennaltaehkäisevä lääkitys on lemmikin paras turva useasta eri syystä.”, hän sanoo.

Ensinnäkin punkin nuoruusvaiheet eli nymfit ovat vain nuppineulan pään kokoisia, jolloin ne jäävät helposti huomaamatta paksun turkin seasta. Toiseksi nopeus on kriittistä, sillä osa taudinaiheuttajista ehtii siirtyä lemmikkiin jo muutaman tunnin kuluessa puremasta. Lääkitys pystyy joko karkottamaan loisen tai tappamaan sen ennen kuin tartunta ehtii tapahtua.

Suojaamalla lemmikkisi huolehdit samalla koko perheen terveydestä, sillä turkissa kotiin kulkeutuvat punkit voivat helposti siirtyä sohvalla tai sängyssä myös ihmisiin.

Puutiaisvälitteiset taudit Suomessa

Suomen luonnossa liikkuu nykyään useita eri taudinaiheuttajia, jotka voivat aiheuttaa lemmikille (ja omistajalle) pitkäaikaisia terveysongelmia. Niistä yleisimpiä ovat borrelioosi, puutiaisaivokuume ja anaplasmoosi.

1. Borrelioosi (Lymen tauti)

Borrelioosi on Borrelia burgdorferi -bakteerin aiheuttama sairaus. Toisin kuin monet muut taudit, borreliabakteerin siirtyminen punkista lemmikkiin kestää yleensä 24–48 tuntia pureman alkamisesta. Tämä tekee päivittäisistä punkkitarkastuksista erittäin tärkeitä.

Oireet: Vain pieni osa tartunnan saaneista koirista oireilee, mutta oireet voivat olla rajuja. Tyypillistä on jaksottainen, raajasta toiseen siirtyvä ontuminen, kuume ja nivelturvotus.

Vakavat seuraukset: Hoitamattomana borrelioosi voi johtaa kroonisiin niveltulehduksiin tai vakavaan munuaisvaurioon (borrelia-nefropatia).

2. Puutiaisaivokuume (TBE)

Puutiaisaivokuume on virusperäinen sairaus, joka tarttuu toisin kuin borrelioosi: virus lymyää punkin sylkirauhasissa ja voi siirtyä lemmikkiin muutamassa minuutissa pureman alkamisesta. Siksi pelkkä punkin irrottaminen lenkin jälkeen ei välttämättä estä TBE-tartuntaa, vaan tarvitaan karkottava lääkitys.

Uutta tutkimustietoa: Helsingin yliopiston tutkimukset ovat osoittaneet, että TBE-virus voi olla osasyyllinen koirien sikiökuolemiin ja lisääntyneisiin keskenmenoihin. Tämä on kriittinen tieto erityisesti kasvattajille.

Oireet: Koirilla virus voi aiheuttaa vakavia hermostollisia oireita, kuten tasapainohäiriöitä, kouristuksia, nielemisvaikeuksia tai halvausoireita.

3. Anaplasmoosi

Anaplasmoosi on yleistynyt Suomessa vauhdilla. Se on Anaplasma phagocytophilum -bakteerin aiheuttama tartunta, joka hakeutuu lemmikin valkosoluihin ja heikentää immuunipuolustusta.

Oireet: Tauti alkaa usein äkillisellä korkealla kuumeella, apaattisuudella ja ruokahaluttomuudella. Lemmikki voi vaikuttaa erittäin kivuliaalta ja haluttomalta liikkumaan nivelkipujen vuoksi.

Tunnistaminen: Anaplasmoosi voi aiheuttaa myös verihiutaleiden vähenemistä, mikä näkyy herkästi tulevina mustelmina tai limakalvoverenvuotoina. Onneksi sairaus reagoi yleensä hyvin eläinlääkärin määräämään antibioottihoitoon, kunhan se diagnosoidaan ajoissa. Papuvetin eläinlääkäri Antti Mikkosen mukaan punkkivälitteisten tautien diagnosointi on usein salapoliisityötä, sillä oireet voivat muistuttaa monia muita sairauksia tai ne voivat ilmaantua vasta pitkän ajan kuluttua.

”Jos huomaat lemmikilläsi epämääräistä kuumeilua, jäykkyyttä tai yleisvoinnin laskua, mainitse aina eläinlääkärille, jos lemmikistä on löytynyt punkkeja tai olette liikkuneet punkkialueilla." , Mikkonen sanoo.

Kirput – Kevään kutisevin vieras

Keväisin suurin riesa on usein lintukirppu. Se herää horroksestaan linnunpöntöissä ja pensaissa. Vaikka lintukirppu ei jää asumaan koiraan tai kissaan pysyvästi, sen purema aiheuttaa voimakasta kutinaa ja mahdollisesti allergisia reaktioita.

"Jos lemmikki alkaa raapia itseään vimmatusti takapäästä tai selästä, syynä on usein kevään ensimmäinenlintukirppualueen läpikulku. Sopiva lääkitys estää kirppuja juhlimasta lemmikkisi iholla.", sanoo eläinlääkäri Antti Mikkonen.

Miten valita oikea suoja?

Markkinoilla on valtava valikoima tuotteita. Oikean tuotteen valinta riippuu lemmikin elämäntavoista:

Tabletit: Erinomaisia koirille, jotka uivat tai käyvät usein pesulla. Vaikuttavat nopeasti.

Paikallisvaleluliuokset: Helppoja annostella kotona niskan iholle.

Punkkipannat: Huoleton vaihtoehto, joka antaa suojan jopa koko kesäkaudeksi.

Pistosvalmisteet: Markkinoille on tullut valmiste, joka suojaa koiraa yhdellä pistoksella koko vuoden. Lääkityksen voi hoitaa kätevästi esimerkiksi vuosittaisen kennelyskärokotteen yhteydessä.

"Muistathan, että osa koirien punkkilääkkeistä on myrkyllisiä kissoille. Jos taloudessa on molempia, keskustele kanssamme turvallisimmasta yhdistelmästä.", muistuttaa eläinlääkäri Mikkonen.

Tarvitsetko apua tai reseptin?

Osa tehokkaimmista ja pitkäkestoisimmista valmisteista on reseptilääkkeitä ja vaativat siitä syystä vähintään yhden eläinlääkärikäynnin klinikalla vuoden sisällä potilaan tunnistamiseksi. Jos olet epävarma sopivasta tuotteesta tai lemmikkisi iho oireilee jo, ota yhteyttä klinikallemme. Tehdään tästä kesästä turvallinen ja kutinasta vapaa!

Antti Mikkonen
Antti Mikkonen
Toimitusjohtaja

Tarvitsetko apua lemmikillesi?

Ota yhteyttä päivystykseemme tai varaa aika vastaanotolle.